Kissala
Saimme kasvattajanimen Abeona's vuonna 2003, jolloin syntyi myös ensimmäinen pentueemme. Abeona on roomalainen jumalatar, joka suojelee lapsia, kun he lähtevät ensimmäisen kerran lapsuudenkodistaan. Kasvatustoimintamme on pienimuotoista ja vasta aluillaan. Tähän mennessä pentueita on syntynyt kolme, Keisari-, Viikinki ja Intia -pentueet. Kissalamme sijaitsee Vantaalla, Nikinmäessä.
Kissat ovat olleet suurena osana meidän molempien elämää pienestä pitäen. Ensimmäinen Norjalainen metsäkissa Lionmind's Aquila tuli meille keväällä 2001 ja ja Aquilan siskontyttö Lioneye's Athene 1,5 vuotta
myöhemmin. Uusin tulokkaamme on oma kasvattimme 2006 vuonna syntynyt Abeona's Kalinda "Täplä".
Kissamme ovat rakkaita perheenjäseniämme ja pennut kasvavat mukana normaalissa elämässämme, saaden paljon aikaamme ja huomiotamme. Pennut syntyvät ja elävät ensimmäiset viikkonsa makuuhuoneessamme. Kissamme ovat sisäkissoja ja ulkoilevat vain valvotusti valjaissa. Kissamme ovat FELV- ja FIV- testattuja ja veriryhmämääriteltyjä.